Muistetaan turvallisuus lomallakin osa 2

Viime postauksessa käsiteltiin hotellien turvallisuuteen liittyviä asioita ja lomailijan omia tehtäviä, joista osa on tuntunut täysin luonnolliselta ja osa on ollut taas täysin outoa, sillä olemme kuitenkin tottuneita turvalliseen ympäristöön ja muualla maailmassa toimivat käytännöt saattavat tulla joskus yllätyksenä. Tässä jatketaan samasta aiheesta, joka on ensiarvoisen tärkeä joka lomassa, kun sen halutaan sujuvan sulavasti ja turvallisesti.

Omassakin Huoneessa On Sääntöjä

Melkein jokaisessa omaa mainetta arvostavassa hotellissa on olemassa turvalokeroita – joko huoneissa tai vähän huonommassa tapauksessa vastaanoton läheisyydessä. Niiden käyttöön opastetaan tarvittaessa ja niitä kehotetaan käyttämään, vaikka jostain syystä unohdamme näiden lokeroiden olemassaolon melko usein – ja turhaan, sillä niiden käytölle on useampikin syy. Ensimmäinen on se, että jättämällä kalliita koruja ja käteistä rahaa näkyville olemme ikään kuin luomassa hotellin henkilökunnalle houkutusta varastaa, mikä ei ole kohteliasta eikä lojaalia. Toinen syy on tätäkin yksinkertaisempi: hotellivarkaat. Hotellivarkaustapauksia sattuu yllättävän usein jopa turvallisimmissa maissa puhumattakaan kehittyvien maiden haasteista, ja vaikka hotelli tuntuisi jopa omaa kotia turvallisemmalta paikalta, täällä kannattaa pitää turvallisuus mielessä koko ajan. Turvalokerot siis käyttöön.

Omassakin Huoneessa On Sääntöjä

Vielä yksi tärkeä asia, joka ansaitsee huomiota turvallisuusajattelussa, on vieraiden kutsuminen omaan huoneeseen. On täysin ymmärrettävää, että jos kyseessä on esimerkiksi työmatka, potentiaalinen liikekumppani voidaan kutsua omaan huoneeseen, mutta ikävän usein tällaiset tapaamiset kääntyvät tavalliseksi varkaudeksi. Tätä harrastetaan sekä Etelä-Euroopan maissa että muuallakin maailmassa. Jos on pakko järjestää tapaaminen hotellin alueella, siihen kannattaa valita hotellin aula tai ravintola. Jos ulkopuolinen henkilö halutaan kuitenkin kutsua nimenomaan omaan huoneeseen, sitä ennen kannattaa piilottaa kaikki arvoesineet ja rahat vaikka siihen samaan turvalokeroon tai pitää ne taskuissa – tosin kuumemmissa maissa painavien arvoesineiden työntäminen pieniin shortsitaskuihin saattaa olla melko työlästä ja näyttää hyvin omituiselta.

Hotellista Tai Huoneesta Lähteminen

Vähemmän turvallisissa maissa ennen huoneesta poistumista kannattaa jättää telkkari tai radio auki: tällainen kikka luo vaikutelman, että olisit omassa huoneessasi. Oveen voi ripustaa ”do not disturb” -kyltin, mutta hotellivarkaat ovat tietoisia tästä tempusta, tosin varkauden todennäköisyys kuitenkin pienenee: kun varkaan edessä on kaksi samanlaista hotellihuoneen ovea ja toisessa on kyltti, hän tulee yrittämään sitä, jossa kylttiä ei ole. Ovikylteistä puheen ollen, siivouspyyntökylttiä ei kannata käyttää koskaan, sillä se toimii vieläkin hyvänä merkkinä varkaille – siis siitä, että huone on nyt tyhjillään. Moni hotelli onkin luopunut näistä kylteistä kokonaan juuri turvallisuussyistä.

Hotellista Tai Huoneesta Lähteminen

Muuta Asiaa

Jos oman huoneen kulkukortti häviää, uuden pyytämisen yhteydessä täytyy mainita, että henkilökunta muistaa nollata edellisen kortin ja välttyä näin mahdollisilta varkauksilta sekä ajatuksilta omasta turvattomuudesta. Lisäksi on syytä tarkistaa, että huoneen ikkunat ja parvekkeen ovi menevät hyvin kiinni: muuten varkaat voivat päästä huoneeseesi naapurihuoneen parvekkeelta tai kerrosta ylempänä sijaitsevan huoneen ikkunasta. Nämä asiat siis oikeasti kuulostavat suorastaan naurettavilta suomalaisen korvaan, mutta jälleen kerran: maailmassa on erilaisia maita ja kulttuureja. Muita perusasioita ovat poistumistien sijainnin selvittäminen etukäteen ja sen tarkistaminen sekä oman ympäristön kokoaikainen seuranta. Kokoaikaisella seurannalla tarkoitan perusturvallisuuteen liittyviä asioita kuten itsenäistä liikkumista kaupungissa pimeässä, ovien lukitsemista ja arvoesineiden sekä käteisen rahan tarkistamista silloin tällöin. Mikään hotelli ei takaa sataprosenttista turvallisuutta, ja omalla käyttäytymisellä voidaan hyvin pitkälle vaikuttaa siihen, miten koko loma tulee sujumaan ja miltä ongelmilta onnistutaan välttymään. Turvallisia lomareissuja!