Kodinvaihto tarjoaa hauskaa vaihtelua lomailuun

Kodinvaihto on toimiva majoitusvaihtoehto lomailijoille, jotka eivät syystä tai toisesta halua majoittua hotellissa tai hostellissa. Suuremmille perheille kodinvaihto on selvästi edullisin lomailuvaihtoehto. Heidän lisäkseen kodinvaihdosta ovat innostuneet kokeneet matkailijat, jotka ovat kyllästyneet hotelliympäristöihin. Monesti kodinvaihdolla voi saadakin jopa laadukkaampaa loma-asumista kuin hotellissa. Etuna on tietenkin myös se, että samalla pääsee sisään paikalliseen elämäntapaan kodinomaisessa ympäristössä.

Opettajapariskunta löysi kodinvaihdosta uuden elämäntavan

Pirkko ja Timo Kekki kertovat harrastaneensa kodinvaihtoa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen kodinvaihtonsa pariskunta teki, kun heidän poikansa oli kolmivuotias. Nykyään lapset ovat aikuisia ja pariskunta matkustaa jälleen kahdestaan. Opettajapariskunnalla oli pitkät lomat ja myös ajatus oman kodin tyhjillään pitämisestä tuntui turhalta. Vaihtoasukkaat myös huolehtivat pariskunnan kukista ja puutarhasta matkan aikana. He ovat puolestaan huolehtineet usein vaihtokodin lemmikeistä. Heillä ei ole itsellään lemmikkejä, joten mahdollisuus osa-aika lemmikkeihin oli mukavaa vaihtelua.

Kodinvaihdon myötä mahdollistuivat monet uudet kokemukset. Nyt pariskunta on jo eläkkeellä, joten aikataulut ovat entistä joustavampia. Kodinvaihto on jäänyt säännölliseksi matkustusmuodoksi, sillä kyseessä on jo elämäntapa. Kekin pariskunta on reissannut kodinvaihdon merkeissä ympäri Eurooppaa ja tie on vienyt ainakin Tanskaan, Saksaan, Ranskaan, Belgiaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Espanjaan ja Iso-Britanniaan. Pirkko ja Timo nauttivat siitä, että kodinvaihdossa majapaikaksi saa oikean kodin, jossa kaikki tarvittava on valmiina. Steriilit hotellihuoneet eivät heitä enää houkuta.

Etsintä kannattaa ja oma vaihtokoti löytyy kyllä

Kodinvaihto vaatii toki hieman enemmän vaivaa ja suunnittelua kuin vain hotellihuoneen varaaminen. Nyt jo kokenut kodinvaihtaja Harri Puhakainen kertoo kirjoittaneensa ensimmäisellä kerralla yli 50 pyyntöä kiinnostaville vaihtokumppaneille, mutta sai ainoastaan viisi vastausta. Vielä kiinnostuksen heräämisenkin jälkeen aikataulut ja muut kuviot täytyy saada sopimaan yhteen. Kokemus ei kuitenkaan säikäyttänyt Puhakaista, vaan myös heidän neljän lapsen perheelleen kodinvaihto on jäänyt pysyväksi lomailumuodoksi. Hän toteaa, että nykyisin perhe nukkuu hotellihuoneessa vain aivan pakon edessä. Lomillaan Puhakaisten perhe nauttii mm. siitä, että lainakeittiöstä löytyvät jo valmiiksi perusmausteet ja lastenhuoneesta lapsille leluja.

Tavallinen koti kelpaa vaihdossa hyvin

Moni kodinvaihdosta haaveileva jännittää, onko oma koti riittävän kiinnostava, jotta sitä voisi tarjota vastineeksi. Pirkko ja Timo Kekki rohkaisevat epäilijöitä ja vakuuttavat, että aivan tavallinen asunto kelpaa hyvin. He ovat matkoillaan majoittuneet aivan kaikenlaisissa asunnoissa, varsin tavallisissa asunnoissa ja toisinaan luksusluokan taloissa. Tärkeintä on kuvailla omaa kotiaan verkkosivuilla rehellisesti ja tällöin päätös siitä, kelpaako asunto, jää toiselle osapuolelle. Suomi on monelle ulkomaalaiselle kiehtova ja eksoottinen maa ja tulijoita riittää yllättävän paljon.

Ihmiseltä ihmiselle

Kodinvaihto perustuu luottamukseen ja vastavuoroisuuteen. Jo etukäteen kannattaa varautua siihen, että ihmisten siisteyskäsitykset eivät ole aina samanlaiset ja eri kulttuureissa kodeissa saatetaan panostaa eri asioihin. Sekä Kekit että Puhakaiset kertovat, ettei mitään kovin ikäviä yllätyksiä ole koskaan tielle osunut. Kodinvaihtopiireissä liikkuu heidän mukaansa aivan tavallisia ihmisiä ja kun molemmat tarjoavat kotinsa käyttöön, on varsin epätodennäköistä, että joku tahallaan tuhoaisi toisen omaa. Vahinkoja voi toki sattua ja kaikista kalleimmat perintöaarteet voi siirtää vaihtoajaksi turvaan. Reippaalla ja positiivisella asenteella pääsee kuitenkin pitkälle. Kodinvaihtajat tutustuvat toisiinsa usein hieman etukäteen sähköpostien tai Skypen välityksellä ja lisäksi vieraille voi jättää tarkemmat ohjeet käytännön asioista. Lomalle lähdettyään ei kodin asioista kannata murehtia, sillä ilmoitukset kulkevat tarvittaessa puhelimitse tai tekstiviestitse.

Jos kodinvaihto tuntuu ajatuksena lainkaan kiinnostavalta, muiden kokemuksia ja mahdollisia vaihtokoteja löytyy useilta eri kodinvaihtosivustoilta. Kannattaa käydä tutustumassa!