Aamu- Ja Iltarutiinit osa 1

Mitä enemmän kokemusta meille kertyy erilaisten majoituspaikkojen käytöstä, sitä fiksummiksi kehitymme ja sitä edullisempia ratkaisuja löydämme. Jotkut asiat muodostuvat rutiiniksi jo ensimmäisen reissun jälkeen, kun taas jotkut toiset saattavat viedä vuosikausia, ennen kuin niihin tottuu. Tässä on muutama seikka, niin sanottu muistilista niistä asioista, jotka voi oppia myös muualta kuin oman kantapään kautta ja hyödyntää saman tien.

Majoituksen Laatuluokka

Tavallinen hotellihuone on yleensä nimeltään Standard ja paras mahdollinen on Lux – ja siihen meidän tietous erilaisista hotellihuoneiden tasoista yleensä loppuu. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, ja se, mikä saattaa hämätä matkailijaa entistä enemmän, on erilaisten hotellien käytössä olevat erilaiset tasoluokat. Lukuisissa deluxe, lux, puolilux -termeissä mennään helposti sekaisin, mutta asian voi tarkistaa melko helposti ainakin muutamalta hotellivaraussivustolta ja hotellien omilta kotisivuilta. Sivulle ilmestyy erilaisia hotellihuonevaihtoehtoja selityksineen, mitä niihin kuuluu ja mikä on pienin hinta, joka huoneesta maksetaan. Minkä takia tällaista työkalua pitäisi käyttää? Sieltä saattaa tulla yllättävää tietoa: esimerkiksi deluxe on puoliluxia vaatimattomampi, mutta ”parannettua huonetta” parempi. Vielä yksi sitäkin ihmeellisempi esimerkki omasta elämästä: hotellilla on olemassa merimaisemahuoneita, mutta ennen varaamista kurkistin katsomaan huonetasoja ja sieltä tulikin, että yhtä hyvin tällä samalla hotellilla on suoran merimaiseman huoneita. Mitäköhän ne edelliset mahtaisivat tarkoittaa? Että joutuu kääntämään päätä suoran kulman verran nähdäkseen sinistä vettä parvekkeelta? Kannattaa siis tarkistaa jos ei hinnan, niin huvin vuoksi.

Majoituksen Laatuluokka

Joskus sattuu myös niin, että korkeamman tason huone ei ole juuri omaan tapaukseen yhtä sopiva kuin halvempi vaihtoehto. Esimerkkinä sanottakoon, että merimaisemahuone saattaa sijaita kauempana uimarannalta, kun taas ikkunasta näkyvä puutarha voi olla ainoa hyvin lähellä merta sijaitsevan huoneen miinus. Useamman kokeilun jälkeen olenkin päätynyt siihen, että jos joku asia tuntuu tärkeältä ja sen haluaa varmistaa, kannattaa soittaa tai kirjoittaa hotelliin ja kysyä asiasta suoraan: siellä henkilökunta tietää sekä huoneiden että mökkien sijainnit hyvin ja osaa opastaa oikeaan huoneen valintaan.

Varausvaiheessa

Etenkin Yhdysvalloissa, mutta välillä myös Euroopan maissa, hotelli saattaa varata katetta luottokortiltasi niin sanottuna varausmaksuna. Se voi olla yhtä paljon kuin yhden tai kahden yön hinta, hotelli saattaa jättää kysymättä sitä, ja sen palautuminen on myös vain ja ainoastaan hotellista riippuva asia: jotkut hotellit vähentävät varausmaksut uloskirjautumisen yhteydessä, jotkut palauttavat varausmaksut asiakkaille parin viikon sisällä ja joihinkin hotelleihin voi joutua jopa soittamaan tai kirjoittamaan oman katevarauksen perässä. Tällaiset yllätykset eivät ole koskaan mukavia, jos niistä ei tiedetä etukäteen ja varsinkin jos loman ajaksi on varattu vain tietty määrä rahaa, joka on tarkasti suunniteltu, joten varauksen yhteydessä on todellakin syytä tutustua varausehtoihin tarkasti. Lisäksi jotkut hotellit eivät palauta varausmaksua varauksen peruutuksen jälkeen, joissakin on olemassa aikarajoja peruutuksille ja jotkut palauttavat varausmaksun jopa silloin, kun asiakas ei vaan ole saapunut hotelliin eikä perunut varaustaan. Ilmaisen peruutuksen aikarajoista puheen ollen, peruutusta ei kannata koskaan siirtää viime hetkeen, sillä hotellien aikarajat toimivat hotellien paikallisen ajan mukaan – eli kun Suomessa vielä mahdutaan näihin rajoihin, idässä sijaitseva hotelli voi olla asiasta eri mieltä pelkästään siitä syystä, että siellä eletään eri aikaa.

Varausvaiheessa

Seuraavassa postauksessa tulee vielä pari nyanssia matkailijan muistilistalle ja sitten jatkamme siihen, mitä tehdä, kun tilanne on jo ehtinyt kääntyä odotettua huonommaksi. Tavataan seuraavilla sivuilla!