Puoli vuotta pakettiautossa ympäri Australiaa

Puoli vuotta pakettiautossa ympäri Australiaa

Koko elämän siirtäminen pakettiautoon kuukausien ajaksi voi kuulostaa ajatuksena hurjalta, mutta on monelle Australian-matkaajalle hyvinkin toimiva ratkaisu. Kodin tai hotellin mukavuudet vaihdetaan mielellään yksinkertaiseen elämään pakettiautossa, jos se tarkoittaa samalla mahdollisuutta seikkailla vapaasti ympäri Australiaa. Puoli vuotta pakettiautossa voikin osoittautua elämän parhaaksi päätökseksi ja parhaimmillaan myös henkisen kasvun ajaksi.

Jatka lukemista

Risteilyloma yhdistää meren, mukavuuden ja seikkailun

Risteilyloma yhdistää meren, mukavuuden ja seikkailun

Risteilylomia järjestetään niin Välimerellä, Karibialla kuin Alaskassakin, mutta kenelle ne on suunnattu? Oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa nähdä kerralla useampia matkakohteita ja matkustaa helppouden kautta. Mielikuva erityisesti lämpimien maiden risteilyistä oli pitkään se, että laivat ovat täynnä eläkeläisiä, mutta tämä on muuttunut rajusti vuosien aikana. Laivoilta löytyy kaiken ikäisiä matkustajia ja esimerkiksi lapsiperheet ovat löytäneet…

Jatka lukemista

Matkailuautolla lomailussa on aivan omanlaistaan tunnelmaa

Matkailuautolla lomailussa on aivan omanlaistaan tunnelmaa

Matkailuautolla liikkuvat karavaanarit ovat aivan oma porukkansa, jotka joutuvat jatkuvasti vastaamaan muiden ihmettelyihin siitä, miksi ihmeessä joku haluaisi istua autossa tunti- tai päiväkausia, kun lentäen olisi perillä parissa tunnissa ja miksi majoittua autossa, kun hotelleistakin löytää nykyään todella edullisia tarjouksia. Jokaisella on kuitenkin se kaikista omimmalle tuntuva tapa matkustaa, eikä mikään ole toista oikeampi. Automatkailussa…

Jatka lukemista

Las Vegasissa kannattaa yöpyä luksushotellissa

Las Vegasissa kannattaa yöpyä luksushotellissa

Las Vegas ihastuttaa ja vihastuttaa, eikä ihme, sillä kaupunki lyö yli monella tavalla. Oikealla fiiliksellä lomailu Vegasissa voi olla varsin hauskaa, mutta kaaos alkaa helposti myös väsyttää. Sopiva aika ainakin minulla on olla kaupungissa viikonloppu tai korkeintaan kolme päivää. Silloin on vielä hauskaa ja jaksaa innostua kaupungin tarjoamista hulluttelumahdollisuuksista, mutta ei ole vielä liian väsynyt…

Jatka lukemista